Olen vahvojen naisten kasvattama. Sanon tämän siksi, että isäni sairastui vakavasti ollessaan vain 33 -vuotias ja kuoli 12 vuotta myöhemmin 45 -vuotiaana. Äiti oli se, joka joutui kantamaan päävastuun perheen elatuksesta. Hän myös yksinhuoltajana kasvatti minusta ja sisaruksistani vastuuntuntoisia ja eteenpäin pyrkiviä kansalaisia.  Myös molemmat isoäitini (jo edesmenneet) olivat jämäköitä naisia. Minulle kysymys tasa-arvosta on siis merkittävä asia.

Viime vuosina tasa-arvokeskustelu on onneksi monipuolistunut, teemoiksi ovat nousseet sukupuolistereotypioiden purku ja analyysi feminiinisyydestä ja maskuliinisuudesta. Naisen ja miehen mallit ja roolit ovat monipuolistuneet. Tasa-arvokeskustelu on ulotettu varhaiskasvatukseen ja koulumaailmaan. Sukupuoleen perustuvan ja seksuaalisen häirinnän sekä kiusaamisen vastaista työtä kouluissa on edelleen kuitenkin tehostettava ja opettajien ja rehtoreiden osaamista häirinnän tunnistamisessa vahvistettava.  

Maailma ei kuitenkaan ole valmis. Myös Suomessa on vielä paljon tehtävää. Naisiin kohdistuva väkivalta on edelleen ongelma. Rikoslain 20. luku on uudistettava ja uudistamisen lähtökohdaksi on otettava suostumuksen puutteen lisääminen raiskauksen keskeiseksi tunnusmerkiksi.

Myöskään hoivavastuu ei jakaudu miesten ja naisten välillä riittävästi, eikä palkkatasa-arvoakaan ole vielä saavutettu kaikilla aloilla. Tärkeää on tehdä työllisyyttä parantava ja etenkin naisten eläkeköyhyyttä kestävästi parantava perhevapaauudistus. Isille korvamerkittyä osuutta tulee lisätä. Uudistukselle on varattava riittävät resurssit. Perhevapaajärjestelmän tulee olla joustava ja huomioida perheiden monimuotoisuus.

Naisten hyvinvointi on mielestäni tasa-arvokysymys. Seuraavan hallituksen tulee toteuttaa sosiaaliturvan kokonaisuudistus, joka takaa ihmisarvoisen elämän edellytykset, vahvistaa työnteon palkitsevuutta, kannustaa aktiivisuuteen ja säilyttää tarveharkinnan. Sosiaaliturvaa uudistettaessa on varmistettava, että vaikutukset eri naisryhmiin ovat myönteiset. Erityisesti on kiinnitettävä huomiota ikääntyneiden naisten, yksinhuoltajien, vammaisten ja maahanmuuttajanaisten toimeentuloon.

Naisten sosiaali- ja terveyspalveluille on muutenkin turvattava riittävät resurssit. Ennaltaehkäisevien palveluiden saatavuus tulee varmistaa. Yhdistysten ja järjestöjen merkitys tässä kohdin on tunnustettava ja niiden voimavarat saatava paremmin yhteiskunnan käyttöön. Yhteiskunnan on kannettava päävastuu ikääntyvän väestön hoidosta ja hoivasta. Naisille tulee taata myös esimerkiksi heidän tarpeisiinsa sopivat ja riittävät päihdepalvelut. Erityisesti päihderiippuvuusriskiryhmiin kuuluville naisille on resursoitava matalan kynnyksen palveluja.

Lopuksi haluan todeta, että tytöt ja naiset on oltava kehitysyhteistyön keskiössä. Syksyinen kaplakka ministeri Soinin ympärillä liittyen aborttikysymykseen osoitti, että Suomen linjan seksuaali- ja lisääntymisterveysoikeuksien edelläkävijänä ja puolustajana on oltava yhtenäinen. Sukupuolten tasa-arvo ja naisten oikeudet on huomioitava kaikissa kehityshankkeissa, koska ilmastonmuutoksen kaltaiset globaalit ilmiöt ovat uhka erityisesti kaikkein köyhimmille naisille. Auttamalla naista autamme hänen koko perhettään, mies mukaan lukien, sekä koko kyläyhteisöä. Oma toimeentulo vahvistaa naisten roolia ja arvostusta sekä perheessään että yhteisössään. Naisten auttaminen on tutkitusti yksi tehokkaimmista keinoista kasvattaa hyvinvointia kestävästi.