“Politiikka on rakkauden jatkamista toisin keinoin”

Minua politiikka on kiinnostanut kauan, vaikka ”julkisesti” olen ollut politiikassa mukana vuoden 2012 kuntavaalien myötä. En ole koskaan pelännyt haasteita ja itseni likoon laittamista. Myös politiikkaan mukaan lähtemisessäni on kyse halusta tarttua toimeen ja tehdä asioille jotakin. Asiat eivät muutu  päivittelemällä. Muutos vaatii aina tekijänsä.

Politiikka on vaikuttamista asioihin, joita pidän tärkeinä. Oikeus työhön on yksi kansalaisten perusoikeuksista. Tästä huolimatta kaikkien ei ole helppo löytää itselleen työtä. Vaikeasti työllistyvien mahdollisuudet työhön on yksi niistä asioista, joita haluan olla omalta osaltani edistämässä. Tämä edellyttää myös sosiaaliturvan pikaista uudistamista seuraavalla vaalikaudella. Lisäksi on hyvä muistaa, että mitä korkeampi työllisyysasteemme on, sitä paremmat mahdollisuudet meillä on tarjota palveluja kaikille.

Kokoomuksen yksi slogan kuuluu “Politiikka on rakkauden jatkamista toisin keinoin”. Tämä minun on helppo allekirjoittaa diakoniasta vastaavana pappina. Se tarkoittaa muun muassa sopivaa tukea oikeaan aikaan niin lapsille, perheille kuin senioreille. Opetus ja sivistys puolestaan antavat jokaiselle lapselle mahdollisuuden kasvaa täyteen mittaansa.

Ilmastonmuutos on merkittävimpiä maailmanlaajuisia uhkia ihmisten ja ympäristön hyvinvoinnille. Se paitsi haastaa meitä toimimaan heti, myös kasvattamaan tulevat sukupolvet vieläkin ympäristövastuullisemmiksi kuin edeltäjänsä.cropped-esite8.jpg

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s